keskiviikko 30.11.2022 | 06:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Soipa Haapajärvi kasvatti kävijämääräänsä – Yleisömäärä oli viime vuonna noin 500, nyt noin 600

Satu Kangas-Viljamäki
Ke 16.11.2022 klo 18:00

PULA! Kulttuuria Kalajokilaaksoon -yhdistyksen puheenjohtaja Saara Howe on tyytyväinen festivaalin onnistumiseen.

– Festivaali meni hyvin ja saimme kuulla upeita konsertteja. Yleisömäärä oli viime vuonna noin 500, nyt noin 600. Oli hienoa nähdä eri ihmisiä eri konserteissa. Joitain kiinnosti ooppera, joitain Vivaldi ja joitain musikaali. Koen, että onnistuimme tarjoamaa yleisölle monipuolisen kattauksen musiikkia.

Festivaalin harjoitusviikko alkoi dramaattisesti, kun Toscan rooliin alun perin varattu Johanna Rusanen-Kartano sairastui ensimmäisen harjoituspäivän jälkeen.

– Hän antoi minulle muutamia nimiä, ketä voin kysyä hänen tilalleen ja oli ihan uskomaton tuuri, että saimme Satu-Kristiina Vesan hänen sijaisekseen. Ajatella, että hän pystyi järjestämään asiansa kansallisoopperassa niin, että hän oli Haapajärvellä harjoituksissa jo keskiviikkona. Toscan rooli on vaativa, eikä sitä voi esittää kuka tahansa.

Howe korostaa Esa Ruuttusen roolia Toscan rakentamisessa.

– Hän oli laulanut Scarpian roolin edellisen kerran 15 vuotta sitten, mutta silloin hän olikin tehnyt sen toistakymmentä kertaa. Tosca on hänelle tuttuakin tutumpi ooppera, minkä vuoksi hän pystyi tukemaan muita esiintyjiä pitkin matkaa. Samoin kapellimestari Timo Hannula teki hienon työn musiikinjohtajana. Eristyiskiitoksen antaisin myös lyömäsoittimien soittaja Joonatan Lappalaiselle, hänen työskentelynsä oli tarkkaa ja taidokasta.

Saara kiittää yhteistyötä Haapajärven seurakunnan kanssa.

– Taiteilijoiden kahvitus järjestyi ahkeralla apujoukolla, joka huolehti, että esiintyjien muonitus pyöri sakastissa koko ajan, samoin seurakunnan työntekijät olivat apunamme koko ajan. Iso osa esiintyjistä ja muusikoista majoittui Seurakunnan leirikeskukseen, Honkaniemeen. Ruuttunen ja Vesa puolestaan paikalliseen B&B Neiti Mölleriin.

PULA! Kulttuuria Kalajokilaaksoon -yhdistys on rakentanut Soipa Haapajärvi -festivaalia pala kerrallaan kokonaisen vuoden.

– Aloitimme työt heti edellisen festivaalin jälkeen ja näin toimimme nytkin. Alustavia suunnitelmia on tehty muun muassa kirkkokonsertin, näyttelijä-hanuristin ja bänditapahtuman osalta, mutta ei niistä vielä sen enempää. Kaikki riippuu siitä, saako tapahtuma rahoitusta myös ensi vuonna.

Yhdistys on hakenut rahotusta ja tehnyt alustavia varauksia vuodelle 2023.

– Haapajärven kaupunki tuki tapahtumaa tänä vuonna kiitettävästi ja luonnollisesti toivon yhteistyömme jatkuvan myös ensi vuonna.

#