keskiviikko 28.9.2022 | 13:10
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Energistä punk-rockia soittavalla, haapajärvisellä Rat Trapilla on kova keikkatahti

Tanja Kopsa
Ti 13.9.2022 klo 19:00

Haapajärvinen nuorten miesten punk-rock bändi Rat Trap julkaisi vasta tuplasinkun nimeltään Vahinkolapsi/Surkimuksia.

– Rat Trap ei mielistele ketään kivoilla biisien nimillä, sanoo Alex Junnikkala, joka pääasiassa sanoittaa ja säveltää bändin kappaleet. Porukalla sitten sovitetaan biisit.

Junnikkala (kitara, laulu), Arttu Hautakangas (basso) ja Jani Paananen (rummut) ovat vanhat kaverukset, jotka perustivat yhdessä bändin reilu vuosi sitten. Sitä ennen miehet olivat harrastaneet musiikkia osin yhdessä ja osin kukin tahollaan. Vielä viime syyskuussa he vasta haaveilivat live-esiintymisistä ja nyt kulunut vuosi on tarjonnut lukuisia esiintymisiä.

– Meitä on kysytty keikoille. Kerran ollaan itse markkinoitu itsemme keikalle. Ensi vuoden puolella alamme enemmän myymään keikkoja, toteavat ahkerasti yhdessä soittavat miehet tyytyväisinä.

Rat Trap voitti taannoin Viikon kovin biisi -kilpailun netissä. Keikat ovat tähän saakka olleet Pohjois-Pohjanmaalla, mutta etelämpänäkin biisejä on soitettu radioaalloilla. Sinne päin miehet toivovat keikkoja täkäläisten keikkojen lisäksi.

Bändiä voi seurata Instagramissa ja Facebookissa, ja kuunnella kaikissa suoratoistopalveluissa. Somessa ja kauppojen ilmoitustauluilla voi seurata Rat Trapin ilmoituksia esiintymisistä.

Marraskuussa bändiä pääsee kuuntelemaan Soipa Haapajärvi -festivaaleilla. Muitakin esiintymisiä on luvassa.

Toki miehet aikovat keskittyä myös uusien biisien tekemiseen. Rakenteilla on oma studio treenikämpän yhteyteen.

Miehet itse kuuntelevat muun muassa Misfitsia, Klamydiaa, Venomia, Slayeria ja Ratsiaa, sekä Kauko Starria ja STT:tä, joka on vanha haapajärvinen yhtye.

Bändi esittää omien biisien lisäksi jonkin verran myös covereita, muun muassa Ratsiaa, Lehtivihreitä, Misfitsiä ja Tehosekoitinta. Näin he kunnioittavat omia esikuviaan.

Bändille on alkanut pikkuhiljaa kertyä omaa kuulijakuntaa, ainakin samoja naamoja on ollut keikoilla.

– Äidit ovat kovia faneja, ihan parhaita, ilman äitejä ei olisi meitä, tuumaa kolmikko hymyillen.

Haapajärviset bändit harjoittelevat Treeniksellä eli vanhalla sairaalalla. Rat Trapin miesten mukaan yhteishenki on hyvä ja toisia yhtyeitä jeesataan keikoilla ja muutenkin.

#