keskiviikko 17.8.2022 | 17:25
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Tukkitallousneuvos Paavo J. Laajalahti kolumnissaan: Kauheata kesää

Kesän kukka, tuulitukka. Halla sen riipii, syksy kun luoksemme hiipii.

To 4.8.2022 klo 06:00

Se on nyt sitä aikaa, jolloin kesä alkaa olla kauheimmillaan. Mätäkuuta kun eletään, lisäksi Jaakko paiskasi kylmän kiven uimavesiin. Loppukesän päivät ja illat ovat sakeanaan itikoita, paarmoja, mäkäräisiä ja polttiaisia. Kosteikoilla pusikot ja heinikot ovat täynnä punkkeja, lisäksi syksyllä kakun päälle tulee kirsikkana hirvikärpäset. Nuo hirvien loiseläimet iskevät armotta hiuksiin ja vaatteisiin, eikä niitä estä vaikka päänuppi on kalju. Sieltä ne kaljun huipulta laskevat persmäkeä niskavillojen kautta hien polttamaan rikkinäiseen paidan kaulukseen. Siellä sitä on hyvä lymytä ja tehdä jatkosuunnitelmia. Kyllä tuossa vaiheessa syyskesä alkaa olla kauheimmillaan. Ihmisruhon notkeus lisääntyy merkittävästi kesäkuukausien aikana. Varsinkin olkapäiden ja lapaluiden lihaksisto ja jänteet ovat ennen syksyä notkeita kuin hyvin vaivattu nisutaikina. Tuhansia kertoja kesän aikana saa huitoa ja mäiskiä verenimijöitä niskasta ja selkäpuolelta. Kyllä tuollainen huitomismäärä notkistaa jäykimmätkin ruhon osat notkeiksi.

Ei siinä mieli mettä keitä, kun hiippailee monen mutkan kautta salaiseen marikkoon, jossa oli kypsymässä vuosikymmenen hillasaalis. Kauheinta kesää on se, kun pääsee perille ja toteaa ettei jäljellä ole muuta kuin tyhjiä varsia sekä joitain raakileita. Siinä kun tyhjän ämpärin kanssa alahuuli rullalla tallustelee kohti uusia pettymyksiä, niin ei ihmismieli voi paljon alemmas vajota. Paitsi kyllä voi, niin kuin minullekin kävi. Juuri kun olin pahimmasta järkytyksestä toipunut niin lyseokaveri soitti ja ilmoitti, että oli poiminut ison ämpärillisen hilloja. (Onnittelut Reijolle). Hänen marikkonsa oli säästynyt vierailijoilta, lisäksi sinne oli jäänyt melkoinen määrä raakileita kypsymään. Tämmöisestä menetyksestä toipuminen vie aikaa, mutta kyllä se normaalisti ennen ensimmäistä adventtia on jo ohi.

Yleisurheilun MM-kilpailut käytiin Amerikan mantereella Oregonin Eugenessa. Kyllä se oli kauheinta kesää, kun luin mitalitaulukkoa, Suomella oli joka sarakkeessa pyöreä nolla. Tämähän nyt ei vielä aiheuttanut suurtakaan kauheutta, tämmöinen tulos oli odotettavissa, kun katseli tulostaulukoita ennen kisoja. Kukaan joukkueemme urheilijoista ei erikoisesti venynyt, päinvastoin joukossa oli useita, jotka vanuivat. Mukana oli nuoria urheilijoita, joista kyllä kuullaan tulevaisuudessa. Heitä täytyy kannustaa ja tukea urallaan eteenpäin, sillä nousu huipulle vaatii monen tahon yhteisiä ponnisteluja. Kauheuksien kauheus oli kun mitalitaulukko näytti ruotsalaisille kultamitalia ja oli siellä himmeämpiäkin mitaleita. Kyllä tämä viimeistään vei kesän urheilut kauheuden puolelle. Voihan tulevat EM-kilpailut toki korjata asiaa parempaan päin, sepä nähdään kisojen jälkeen. Syksymmällä on vielä edessä maaottelu, eiköhän senkin lopputulos vie alkusyksyn pahasti mollin puolelle.

Uutisista sen kuulin, lehdestä sen luin. Voiko tämä olla totta? Vai onko tämä mätäkuun uutisankka, joita joka kesä lehdistä saa lukea. Tarkemmin asiaa tutkittuani, kyllä tämä juttu totta on, kesäkauheuksien puolelle meni tämä uutinen. Että näille huumeiden käyttäjille aletaan hommaamaan yhteiskunnan puolesta tiloja, jossa voisivat pössäytellä ja piikittää huumaavia aineita ruhoonsa. Tilat, valvonnan ja neulat tietysti sosiaalipuoli kustantaa, myöhemmin varmaan huumeetkin laitetaan samaan piikkiin. Tässä tuntuu, että taitaa verorahat mennä Kankkulan kaivoon. Kansalaisaloite tämän asian puolesta on saanut yli 50 000 nimeä taakseen, joten eduskunta aikanaan käsittelee aloitteen.

Samaan syssyyn kannattaa laittaa kursseja myös murtovarkaille, ei oppi häkkiin kaada. Vankiloista kyllä löytyy ammattilaisia opettamaan tätäkin alaa. Sorkkarautapuoli erikseen, tiirikkamiehet myös omaan ryhmään. Alan valiot ja tulevat kassakaappiekspertit saakoon opetusta alan ammattilaisilta, jos heitä Suomen vankiloista löytyy.

Tievoksi vielä: Sainhan minäkin lopulta hilloja melekosia määriä. Ei jääny yhteen ämpärilliseen.

Paavo J. Laajalahti

Kirjoittaja on entinen risutallousneuvos

#