keskiviikko 6.7.2022 | 22:22
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Anitta Oertel kolumnissaan: Tuulta ja muuttoliikettä – Ja aika niiden välillä

Ke 22.6.2022 klo 13:30

Toukokuun loppupuolella palasimme muutaman viikon matkalta Pyhäjärveltä Saksaan. Tällä kertaa tulimme laivalla Helsingistä Travemündeen, ajoimme sitten kotiin Ueckermündeen, jossa olimme perillä kahden maissa yöllä.

Öiseen aikaan olivat liikkeellä meidän lisäksemme lähinnä vain eläimet. Kolmen tunnin ajomatkan aikana näimme metsäkauriita, kettuja, jäniksiä, villisikoja ja kissoja. Onneksi niillä oli vielä vaistot ja refleksit tallella. Hoksasivat pysytellä peltojen pientareilla ja puiden katveissa eivätkä rynnänneet auton eteen.

Yli kolmenkymmenen vuoden ajan on Saksan ja Suomen väliset matkat tulleet meille tutuiksi monelta eri kantilta. Viimeisimpien vuosien aikana maisemia on alkanut hallita lukemattomat tuulivoimalat. Varsinkin pimeässä niiden punaisina vilkkuvat valot luovat outoa ja aavemaista tunnelmaa. Ja koska rannikolla tuulee, niitä on sinne pystytetty tuhansia.

Mecklenburg-Etu-Pommeri on Saksan mittapuun mukaan harvaan asuttu osavaltio, 70 asukasta neliökilometriä kohden (vrt. Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden). Sillä on rantaviivaa 2000 kilometriä. Tuulivoiman osuus tämän osavaltion sähkön bruttokulutuksesta on yli 40 prosenttia ja sen tuulipuistojen kapasiteetti tarjoaa erään lähteen mukaan sähköä 340 000 kotitaloudelle vuodessa.

Mutta kaikella on aikansa ja vuodet vierivät nopeasti. Ja koska tuulivoimalat joutuvat eläkkeelle jo ennen kuin ehtivät ihmisen aikuisiän kynnykselle eli 20–25 vuoden iässä, on edessä ongelma ennen kuin arvaakaan. Saksassa puretaan jo niitä tuhansia voimaloita, joita pystytettiin, kun me emme olleet sieltä vielä ensimmäisen kerran, vuonna 2004 muuttaneet Pyhäjärvelle.

Mihin joutuvatkaan niiden tuhansien tuulivoimaloiden hylyt? Kierrättäminen on mahdollista, ja ainakin jalometallit pitäisi saada talteen, mutta vaikeuksia saattaa olla komposiittimateriaalista valmistettujen roottorin siipien kierrättämisestä (lähde: energieagentur.nrw). Tuulivoimaan perustan maisemoinnistakin pitää huolehtia sitten kun niistä aika jättää.

Harva tietää missä on kahdenkymmenen vuoden päästä. Seilaammeko esimerkiksi me Itämerellä edestakaisin Saksan ja Suomen väliä vai olemmeko asettuneet jompaankumpaan maahan vai jääneet välille. Nyt on kuitenkin tilanne se, että muuttopäätös takaisin Pyhäjärvelle on tehty. Päätös suotuisten tuulten vallitessa tapahtui nopeasti sinä yönä, kun palasimme toukokuiseen yöhön Suomesta.

Anitta Oertel

Kirjoittaja on pitkään Saksassa asunut Pyhäjärvelle paluumuuttanut.

#