keskiviikko 6.7.2022 | 23:17
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nuorta yrittäjyyttä Reisjärvellä: Kesäkahvila Tarmolaa ja Reilu-kioskia pyöritetään yhteensä kahdeksan nuoren voimin

Venla Savela
Ke 15.6.2022 klo 06:00 | päivitetty to 08:30

Viime kesänä ensimmäistä kertaa avoinna ollut Kesäkahvila Tarmola avasi jälleen ovensa kesäkuun alussa Aliisa ja Aino Niemen sekä uusien kasvojen Riina Vedenpään ja Annika Oravan toimesta.

– Viime vuodesta jäi kivat fiilikset. Asiakkaitakin kävi mukavasti!

Kahvila pyörii tänäkin vuonna samalla kaavalla – myytävät tuotteet leivotaan itse. Tarjolla on sekä suolaista että makeaa. Myös viime vuonna tehdyt tienvarsikyltit sekä sometilit pystyttiin käyttämään uudelleen.

– Ainoa muutos oikeastaan on se, että olemme tänä kesänä auki joka päivä, kun viime vuonna olimme suljettuina maanantaisin ja tiistaisin.

Yrittäjyys tulevaisuuden ammattina kiinnostaa jonkun verran sekä Niemeä että Oravaa.

– Vielä en tiedä kuitenkaan, että mille alalle haluaisin yrityksen perustaa, Niemi kommentoi.

Viivi Myllylän, Mico Mäenpään, Julitta Ranimon ja Emmi Muuttolan ylläpitämä Reilu-kioski avattiin samana päivänä Kesäkahvila Tarmolan kanssa. Nuorilla yrittäjillä on pitänyt kiirettä heti ensimmäisestä avaamispäivästä alkaen.

– Jäätelöä on mennyt ennakoitua enemmän, joten se meinasi jo loppua välillä!

Koska Salmensuussa ei valmista kioskirakennusta vielä ollut, täytyi se hankkia muualta. Yhteistyö reisjärvisten yrittäjien kanssa on ollut tärkeää ja sujuvaa. He ovat auttaneet itse kioskin hankkimisessa ja sen siirtämisessä sekä myös sähköjen ja lukkojen saamisessa kioskiin. Myös kunta tukee nuorten työllistymistä kesätyöseteleillä.

Kiitosta nuoret antavat myös heidän opettajalleen Mervi Niskakoskelle, keneltä kioskin perustamiseen idea oli alun perin tullutkin. Niskakoski oli kuullut Salmensuun uimarannalla sijaitsevan kioskin olleen suuresti toivottu kuntalaisten keskuudessa:

– Tomi NiskakoskiReisjärven Yrittäjien hallituksesta otti minuun yhteyttä tammikuussa ja tiedusteli, olisivatko koulupuoli ja kunta kiinnostuneita yhteistyöstä nuorten kesätyöllistymisen ja yrittäjyyden edistämiseksi. Pidimme Kisatien koululla ensimmäisen palaverin helmikuun lopulla ja mukana oli sekä nuoria että yrittäjiä. Silloin tuli esille ajatus kioskin perustamisesta Salmensuuhun. Nuoret olivat alusta asti mukana suunnittelussa hyvällä asenteella.

Myllylä, Mäenpää, Ranimo ja Muuttola olivat ennen kioskin avaamista suorittaneet 4H-yrityskoulutuksen verkossa. Kurssista sekä kesätyöstä he ovat saaneet lukion opintopisteitä. Myös käytännön asioita täytyi järjestellä ennen avajaisia.

– Kioski piti tietenkin kuljettaa oikealle paikalle ja siivota. Myös työvuorot piti sopia. Päädyimme ratkaisuun, jossa kaksi ihmistä on vuorossa ja työvuoroja on joka toinen päivä. Yrittäjyyden vuoksi tästä pystyy kuitenkin helposti joustamaan esimerkiksi omien menojen mukaan, Ranimo ja Muuttola kertovat.

Yrittäjyys ei ollut käynyt nuorten mielessä ammattina ennen tätä projektia.

– Vielä ei tunnu kamalalta ajatukselta, tytöt naurahtavat.

Mervi Niskakoski on iloinen vallinneesta talkoohengestä:

– Tämä on ihan mahtava ja monipuolinen yhteistyökuvio, josta toivottavasti saadaan kuntaamme jatkumo. Tällainen yhteistyö kertoo kunnan vahvasta yhteisöllisyydestä ja yrittäjähenkisyydestä, joista voimme olla ylpeitä. Tietysti voimme olla ennen kaikkea ylpeitä myös rohkeista ja osaavista nuoristamme.

Korjattu 16.6. kello 8.27: "Tomi Niskakoski on iloinen vallinneesta talkoohengestä:" Puhujan etunimi korjattu Merviksi: Mervi Niskakoski on iloinen vallinneesta talkoohengestä:

#