tiistai 24.5.2022 | 11:24
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Reisjärvinen Vertti Jokela nähdään The Voice of Finlandin uudella kaudella

Emilia Tiitto
Ma 17.1.2022 klo 10:48

Tammikuun lopulla tv:ssä pyörähtää käyntiin suositun laulukilpailun, The Voice of Finlandin, 11. kausi. Ohjelma starttaa 28. tammikuuta Ääni ratkaisee -vaiheella, jossa tiensä eteenpäin kilpailussa yrittää setviä yli sata kilpailijaa. Näiden kilpailijoiden joukossa on myös 20-vuotias reisjärvinen Vertti Jokela.

The Voice of Finlandista on vuosien myötä tullut yksi katsotuimmista laulukilpailuista. Lähes 1500 laulajaa haki mukaan uudelle kaudelle, joista vain reilu sata taitavinta valittiin esiintymään ohjelman tuomareille. Tuomareiden pestiä hoitavat Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Juha Tapio sekä Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen. Kilpailun ensimmäinen vaihe on kuvattu Porvoon Taidetehtaalla.

Mikäli kilpailija saa äänensä voimin vakuutettua tuomarit, pääsee hän etenemään kilpailun seuraaviin vaiheisiin. Kaksintaistelu- ja Knock out -vaiheet käydään Turun Logomossa. Jännittävä kilpailu huipentuu huhtikuussa pidettäviin suoriin livelähetyksiin ja finaaliin.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

#