tiistai 24.5.2022 | 11:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Satu Kangas-Viljamäki pääkirjoituksessaan: Aluevaalit ovat ihan nurkan takana

To 9.12.2021 klo 06:00

Olen jutellut tällä viikolla useamman aluevaaliehdokkaan kanssa ja tullut siihen tulokseen, että aika loppuu kesken. Vaalipäivä on jo 23.1. ja ennakkoäänestys alkaa 12.tammikuuta. Vaalit ovat siis ihan nurkan takana, eivätkä vaalikampanjat ole alkua pidemmällä. Kiire tulee.

Minä ja monet muut pelkäävät, että vaalien äänestysprosentti tulee olemaan ennätyksellisen alhainen. Moni sanoo jo valmiiksi vallan keskittyvän kuitenkin Ouluun. Ei kannata äänestää, pää on pölkyllä valmiina eikä meille jää muuta osaa kuin vikistä viedessä.

No hyvänen aika! Jos jokainen ajattelee noin, valta todellakin keskittyy Ouluun. Nyt on meidän näytön paikka ja jokaisen kynnelle kykenevän on vaivauduttava vaaliuurnille. Vain siten varmistamme oman äänemme kuulumisen päätöksen teossa.

Moni pelkää, että palvelumme tulevat heikkenemään ja harvaan asutut seudut saavat pian pärjätä omin nokkinensa. Tämä on näkynyt monissa kaukana tehdyissä päätöksissä jo kauan (tiestö, poliisin määrärahat, korkeakoulujen keskittyminen kasvukeskuksiin ym.), joten huoli on aito. Sitä suuremmallakin syyllä meidän jokaisen on tartuttava äänioikeuteemme. Ehdokkaita on, ja jokaiselle löytyy varmasti mieluisa ehdokas, kun vain viitsii vähän vaivautua.

Useat ovat myös hieman hämillään tulevista vaaleista, kun eivät oikein ymmärrä mistä on kysymys. Se on ymmärrettävää, sillä kokonaisuuden hallitseminen tuottaa minullekin hieman pään raapimista. Popsote.fi -sivusto on aika hyvä opas tähän asiaan. Kannattaa käydä tutkimassa jos yhtään kiinnostaa. Ja jos minulta kysytään, asian pitäisi kiinnostaa ihan meitä jokaista, sillä nyt puhutaan juuri niistä asioista ja palveluista, jotka ovat meille ne kaikkien tärkeimmät silloin kuin on hätä.

#