maanantai 18.10.2021 | 20:36
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Puolalaisvieraat tutustuivat Paanukirkkoon ja kanteleeseen – Youthful Heritage -hankkeen toimijat vierailivat Kärsämäellä

Outi Levä
Pe 8.10.2021 klo 12:50

Syyskuun lopulla Kärsämäellä vieraili joukko Youthful Hertitage -hankkeen toimijoita Puolasta.

Youthful Heritage on puolalaisten ja suomalaisten kahdenvälinen hanke, jossa 16-24 vuotiaita nuoria aktivoidaan osallistumaan kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja kehittämiseen. Nuorille tarjotaan mahdollisuutta uudistaa kulttuuriperintökohteita, ideoida toiminnan kehittämistä ja osallistua kulttuuriperintöä ylläpitäviä toimintoja ja tapahtumia.

Kärsämäellä kunnanjohtaja Esa Jussilan tarjosi vieraille “seutukunnan parasta koululounasta”, makaronilaatikkoa ja senkin seitsemän salaattisorttia. Lukion kolmannen vuosikurssin oppilas Ruby Pickett esitteli Frosteruksen koulua. Taide- ja kulttuurialan ihmisinä vieraat olivat kiinnostuneita liikuntasalin käytöstä myös konserttitilana sekä kuvaamataidon ja musiikin luokista.

Toiminnanjohtaja Heidi Kangaskokko kertoi Kattilakosken kulttuuriosuuskunnasta, AirFrosteruksen residenssitoiminnasta ja muista Vanhaan Pappilaan liittyvistä toimista. ARS-Kärsämäki taidenäyttelystä kertoi Aino Jussila. Tilaisuuteen sattuivat piipahtamaan myös Eila ja Jorma Niinikoski matkallaan Kallion leirikeskukseen. Vieraita kiehtoi Pappilan miljöö ja Paanukirkossa vieraat viihtyivät pitkään, kun Hanna Karsikas kertoi kirkon tarinaa ja Tuukka Kuisma tulkkasi.

Youthful Heritage -hankkeessa ovat mukana Keskipiste-Leader, Rieska-Leader ja Pirityiset leader-ryhmä, johon kuuluvat Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli sekä Kokkolan kaupungista Kälviä, Lohtaja ja Ullava. Hankkeessa mukana olevia yhdistyksiä ovat muiden muassa Haapavesi Folk ry, Kattilakosken kulttuuriosuuskunta, Vanha Woima ry ja Nivala-seura ry. Hanketta koordinoi K.H. Renlundin museo ja projektikoordinaattorina toimii Paula Vannesluoma.

#