sunnuntai 16.5.2021 | 12:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Soite laajentaa koronarokotusten ikäryhmää – Ensi viikolla rokotusajan voivat varata kaikki yli 60-vuotiaat

Hanna Rautio
Pe 16.4.2021 klo 14:35

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite laajentaa koronarokotukset yli 60-vuotiaisiin ensi viikolla. Koronarokotteen voivat siis saada kaikki yli 60-vuotiaat, sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 18–64-vuotiaat Soiten alueen asukkaat.

Puhelinajanvaraus aukeaa tiistaina 20. huhtikuuta klo 12. Myös sähköiseen ajanvaraukseen avautuu tuolloin lisää aikoja.

Soitesta kerrotaan, että sähköiseen ajanvaraukseen lisätään aikoja tilanteen mukaan muulloinkin, mikäli tulee peruutuksia tai äkkinäisiä lisäyksiä rokotemääriin. Päivät, jolloin on vapaita aikoja tarjolla, näkyvät nettikalenterissa vihreällä.

Soitessa 18–64-vuotiaita riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvia sekä 60–64-vuotiaita rokotetaan Pfizer-BioNtecin ja Modernan rokotteilla. Yli 65-vuotiaita rokotetaan Astra Zenecan rokotteella THL:n suositusten mukaisesti. Poikkeuksena ovat yli 65-vuotiaat henkilöt, joilla on ollut aivolaskimotukos (sinustromboosi) tai hepariinihoitoon liittyvä verihiutaleiden vähäisyys (trombosytopenia HIT); heille annetaan Pfizerin tai Modernan rokote. Jos on sairastanut tällaisen taudin, aika tulee varata puhelimitse.

Perjantaina Soiten alueella ei tullut esiin uusia koronavirustartuntoja.

#