sunnuntai 20.6.2021 | 12:57
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Filosofian tohtori Heikki Roiko-Jokelan tutkimus presidentti K. J. Ståhlbergin ajan ulkopolitiikasta on julkaistu – "Kriisien värittämät vuodet. Kaarlo Juho Ståhlbergin presidenttikauden ulkopolitiikka 1919–1925"osoittaa millaisessa myllerryksessä Suomi oli itsenäisyytensä alussa niin ulko- kuin sisäpolitiikassa

Satu Kangas-Viljamäki
Ke 14.4.2021 klo 14:52

Filosofian tohtori Heikki Roiko-Jokelan tutkimus presidentti K. J. Ståhlbergin ajan ulkopolitiikasta on julkaistu. Kirjan Kriisien värittämät vuodet. Kaarlo Juho Ståhlbergin presidenttikauden ulkopolitiikka 1919–1925 on kustantanut K.J. Ståhlbergin Säätiö sr.

– Säätiö otti minuun yhteyttä aiheen tiimoilta ja se sopi minulle hyvin. Aihe oli minulle jo entuudestaan tuttu, sillä olen käsitellyt sitä ensimmäistä kertaa jo vuonna 1995 tekemässäni väitöskirjassa, Heikki Roiko-Jokela kertoo.

– Väitöskirjani Ihanteita ja reaalipolitiikkaa… keskittyi reunavaltiopolitiikkaan ja etenkin presidentti Ståhlbergin ”oikeaan käteen” ulkoasianministeri Rudolf Holstiin, hän jatkaa.

Kirjan kirjoittaminen liittyy Tarton rauhaan, joka solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välille. Rauha tuli voimaan 31. joulukuuta 1920 eli noin sata vuotta sitten.

– Tutkimus viivästyi koronan vuoksi muutamalla kuukaudella suunnitellusta. Vaikka monet lähdeaineistot ja -materiaalit ovat nykyään digitoitu ja niitä voi tarkastella etänä, joitain asiakirjoja täytyy edelleen tutkia paikan päällä, Roiko-Jokela kertoo.

Väitöskirjansa jälkeen Roiko-Jokela on sivunnut K.J. Ståhlbergin politiikkaa ja elämää useiden muiden tutkimustensa ja julkaisujensa kautta.

– Olen käsitellyt muun muassa hänen suhtautumistaan jääkäriliikkeeseen. Oli hienoa päästä virittämään vanhoja muistoja ja päivittämään tutkimustietoa. Esimerkiksi Suomen ja Saksan suhteita on tutkittu ja päivitetty omien tutkimusteni jälkeen, Roiko-Jokela sanoo ja kertoo säästäneensä kaikki aineistonsa aina väitöskirjasta lähtien, mikä helpotti tutkimuksen tekemistä huomattavasti.

Kirjan tärkeimmäksi anniksi tutkija-kirjailija nimeää sen, millaisessa myllerrysvaiheessa Suomi oli itsenäistyessään.

– Niin Suomi, Puola kuin Baltian maat hakivat olemassaololleen oikeutusta, minkä lisäksi meillä oli Ruotsin kanssa kiistaa Ahvenanmaasta. Vaikka olen työssäni keskittynyt pääasiassa Ståhlbergin ulkopolitiikkaan, ei Suomen sisäpoliittinen tilannekaan ollut presidentille helppo. Heimosotien jälkimainingit olivat vielä ilmassa, ja vaikuttivat Neuvosto-Venäjä -suhteisiin. Itä-Karjalan kriisi sai valtion johdon pelkäämään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kansainvälisen politiikan kentän jännitepisteet toistuivat sekä ennen että jälkeen sotavuosien. Suhteet Neuvostoliittoon jouduttiin luomaan uudelta pohjalta, ja sama toistui 1990-luvulla, kun Neuvostoliitto hajosi ja Baltian maat itsenäistyivät.

– Ståhlbergin ulkopolitiikka pyrki turvaamaan itsenäisyyden. Samat ilmiöt ja maat vaikuttavat Suomen turvallisuus- ja ulkopolitiikkaan yhä tänäkin päivänä ja tapahtumien ketjussa on nähtävissä samoja piirteitä.

Roiko-Jokela kirjoitti kirjaa työn ja muun toimintansa ohella noin kolmen vuoden ajan.

– Juuri nyt minulla ei ole suunnitelmia enää K.J.Ståhlbergin kanssa, mutta toisaalta minun on jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa tietokirja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittymisestä aina itsenäistymisestä tähän päivään. Sellainen aihe lähtee presidentistä, sillä hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa, Roiko-Jokela kertoo.

Kriisien värittämät vuodet ”pähkinän kuoressa”

K. J. Ståhlbergin presidenttikaudella Suomen ulkopolitiikan haasteiksi muodostuivat suhteiden normalisointi Neuvosto-Venäjän kanssa, heimosodat, Itä-Karjalan kriisi, Ahvenanmaan-kysymys, ulkopoliittinen suuntautuminen reunavaltioihin ja Kansainliitto-politiikka. Suomi ei elänyt tyhjiössä, vaan kansainvälisessä politiikassa tapahtuneet muutokset vaikuttivat ratkaisuihin.

Vastavalittuna presidenttinä K.J. Ståhlberg oli julkisuuteen varovainen ulkopoliittisissa linjauksissaan. Hyvät suhteet länsivaltoihin olivat etusijalla, mutta myös Saksaan oli säilytettävä välit. Suhteet Ruotsiin tulehtuivat (Ahvenanmaan-kysymys) ja kurssina oli eteläinen suunta. Neuvosto-Venäjän kanssa tuli pyrkiä rauhaan, mutta ei millä ehdoilla tahansa.

Suomi ei vuosina 1918–1920 virallisesti ollut sotatilassa Neuvosto-Venäjän kanssa, mutta käytännössä näin oli. Suomesta käsin Itä-Karjalaan ja Petsamoon suuntautui useita niin sanottuja heimosota-retkiä ja lisäksi suomalaisia osallistui taisteluihin myös Virossa ja Inkerissä. Tavoitteena oli saavuttaa Suomelle strategisesti edullinen kolmen kannaksen raja ja alueiden liittyminen Suomeen kansojen itsemääräämisoikeuden nojalla. Presidentti K. J. Ståhlberg pysyi erillään Suur-Suomi -ideologiasta.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhantunnusteluissa ja myöhemmin neuvotteluissa, jotka huipentuivat 14. lokakuuta 1920 Tarton rauhaan, presidentti K. J. Ståhlberg pysyi järkkymättömänä omalla linjallaan. Ståhlbergin ohjeena Suomen rauhanvaltuuskunnalle oli, että Suomen tulisi vaatia ensin historiallisia rajoja, Itä-Karjalaa ja Petsamoa. Historiallisista rajoista ei tingittäisi. Aluekysymyksissä ei käydä vaihtokauppaa minkään suomalaisen alueen luovuttamisesta. Tarvittaessa – viimeisessä hädässä – luovuttaisiin ensin Itä-Karjalasta ja sitten Petsamosta.

Rauhassa Suomi saavutti minimitavoitteensa eli suuriruhtinaskunnan rajat ja Petsamon.

#