lauantai 17.4.2021 | 13:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Haapajärven seurakunnan rovasti Kaija Tiirola hartauskirjoituksessaan: Kuolemasta elämään

Su 28.3.2021 klo 10:00

Minä olen miettinyt ihmeitä.

Sellainen ihme on vaikka lohtuhuivi. Sen yksi huomaavainen pappi oli laskenut muistotilaisuudessa Tampereella lesken surusta hauraille olkapäille. Sellaisesta lämpimästä, arkiselta tuntuvasta eleestä alkoi ilmiö - someilmiö tietenkin.

Nyt meilläkin on jo kaksi vuotta tehty lohtuhuiveja ihmisiä lohduttamaan.

Minulle yksi ihme elämässä on tämä ihmisten valtava avuliaisuus, lämpö ja huomaavaisuus toisia kohtaan.

Minä olen miettinyt ihmeitä.

Niitä olen saanut kirkossa nähdä ja kuulla vähemmän tämän kuluneen syksyn ja kevään aikana. Mutta tätä koronavuotta edeltävät kohtaamiset eivät unohdu.

Yksi ihme on lasten viisaat ja vaikeat kysymykset ja oivallukset. Joskus ne kovasti hymyilyttävät:

Eräällä viikolla lasten kirkossa sain kuulla palmusunnuntain virittämistä ajatuksista:

”Meidänkin iskä heittää vaatteita lattialle”. Toinen oli huomannut tarkkanäköisenä ja kehunut opettajalle, että Kaija on käynyt parturissa, sillä on kaunis tukka. Opettaja oli kehottanut poikaa säilyttämään tämän taidon. Pienillä sanoilla voi saada ihmeitä aikaan ja kuulijan askel voi olla monin verroin keveämpi. Vähän kuin lohtuhuivi lämmittäisi ja rohkaisisi katsomaan luottavaisesti eteenpäin elämää kohti.

Vaikuttavia ihmeitä on ollut vuosien saatossa myös alttarialueella istuessa ja pohtiessa.

Lapset ovat kyselleet papin työstä ja erityisesti hautajaisista. He olivat viisaita, kun kysyivät: ”Mitä sinä henkilökohtaisesti ajattelet kuoleman jälkeisestä elämästä?” Minä vastasin kyllä itse kysymykseen, mutta sanoin, että heidän tehtävänsä on elää.

Samasta kysymyksestä on voinut vaikka hautajaisissa lähteä liikkeelle.

Kun Jeesus kuoli, siitä avautui meille toivo ja turva.

Mutta tänään minä en jaksaisi puhua kuolemasta. Minä haluaisin tänään katsoa vain elämää, kuolemaa on ollut niin paljon.

Ristin tie oli kuitenkin Jeesukselle vääjäämätön. Maailman suuri ihme on kuitenkin, että kuolemalla voitetaan elämä. Minä olen miettinyt ihmeitä, vaikka sellaista elämän ylösnousemuksen ihmettä, joka jokaisella pihamaalla avautuu. Kun kuljemme muutaman viikon eteenpäin voimme raportoida jonnekin vaikka näin:

”Kevät on juuri puhkeamassa. Muuttolinnut ovat saapuneet. Pellolta tuoksuu alkavan kasvun voima. Valo osuu harmaiden puiden kylkiin harmaiden päivien jälkeen ja on niin valoisaa, että silmiä häikäisee. Jumalan elämän voima on näyttänyt valtansa, talven valta on taittunut. Lehtiversot puhkeilevat kuin poksahtaen silmujen suojista, aalto on pessyt puhtaaksi rantakiville jääneet talven hyyhmät. Tiainen on löytänyt pesäpöntön. Ruokinnan voi kohta lopettaa. Kun pihalla astelee, näkee kukkapenkeistä hiljalleen nousevat versot, ja marjapensaiden paksuista silmuista voi aavistaa vahvan sadon, vitamiininektariinin talven tuiskupäivien lämmikkeeksi. Niin. Kotikoivutkin kaartuvat kuin enkelin siivet pihapiirin ylle.”

Jumalan maailmassa jää murtuu, kuoleman kahleet murretaan ja valo voittaa . Aina lopulta. Siksi minä haluan tänään puhua ihmeistä, elämästä. Ne ovat lohtuhuivi pääsiäisenä ja silloin kun pelottaa suru ja sairaus ja ikävä. Kristuksen ihmeellinen elämä on meidän pelastuksemme, voimamme ja valomme.

Siksi minä katson tänään aamun valoon, ristin armoon ja ylösnousemuksen rakkauteen. Haluan kietoa sinunkin yllesi lohtuhuivin. Se lämmittää kuin valo, taivaasta alas laskeutuva armon valo, elämän valo.

#