lauantai 17.4.2021 | 13:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sandra Soininen valittiin kilpailemaan tämän vuoden Juniorikypäriin – Sandra on aina ollut hevostyttö

Emilia Tiitto
Ma 22.3.2021 klo 09:56 | päivitetty ma 10:00

Pian 19 vuotta täyttävä, haapajärvinen Sandra Soininen on valittu kilpailemaan Raviurheiluakatemian Juniorikypäriin. Juniorikypärät ovat raviurheilun kilpailusarja, johon oikeutettuja osallistumaan ovat 16–25-vuotiaat ohjastajat.

– Kilpailussa ajetaan kuusi osalähtöä, joista saa pisteytyksiä saa oman sijoituksen mukaan. Se, kenellä on lopulta eniten pisteitä, voittaa koko kilpailun.

Reilusta kolmestakymmenestä hakijasta Juniorikypäröihin valittiin kisaamaan vain 12 hakijaa. Tänä vuonna Juniorikypärien sarja järjestetään toista kertaa, Soiniselle kilpaileminen tässä kategoriassa on ensimmäinen kerta.

– Kilpailijat valittiin videohaastattelun perusteella. Meiltä kysyttiin muun muassa sitä, miksi haimme mukaan kilpailemaan ja miten toisimme ulkopuolisille raveja positiivisesti esille.

Soininen ei osaa nimetä tarkkaa ajankohtaa, jolloin hänen hevosharrastamisensa alkoi.

– Vanhemmillani on ollut aina hevosia, joten olen asunut hevosten kanssa syntymästäni asti. Nuorempana puuhastelin paljon ponien kanssa, sillä pitäähän jokaisella hevostytöllä oma poni olla.

14-vuotiaana Soininen ymmärsi, että ratsastamisen sijaan häntä kiehtoi eniten ajaminen.

– Unelmani on pitkään ollut ajaa kilpaa, ja pienenä seurasinkin paljon kilpailuja. En kuitenkaan enää kestänyt jännitystä, mikä oman hevosen lähdöstä aiheutuu, kun itse seuraa kilpailuja sivusta. Mielestäni ei ole yhtään niin jännittävää istua kyydissä kuin mitä kilpailujen seuraaminen katsomosta on.

Juoniorikypäriin osallistuvalta velvoitetaan raviurheilun c-ajolupakurssin suorittamista. C-kortin käytyään 16-vuotiailla harrastajilla on lupa ajaa hevosia.

– Olisin voinut ajaa poneilla jo 10-vuotiaana, mutta meidän ponit ei oikein ikinä päässeet radalle asti. Lisäksi itselleni on luontevampaa ajaa hevosilla, sillä olen sen verran pitkä kaveri, että poneilla ajaminen ei näyttäisi kovin tyylikkäältä, Soininen naurahtaa.

Soininen suoritti C-kortin heti 16 vuotta täytettyään.

– Teoriatuntien lisäksi kurssilla harjoiteltiin volttauslähtöjä, jotka ovat vakiintuneet tasoitusajon lähtötavaksi. Loppukokeessa oli kysymyksiä raviurheiluun liittyen ja viimeinen volttauskoe.

Koko nuoren ikänsä Soininen on ajanut omilla hevosillaan. Juoniorikypärissä tämä tulee kuitenkin muuttumaan, kun valmentajat ilmoittavat jokaiselle ohjastajalle kilpailuissa ajettavat hevoset.

– Olen avoin jokaiselle kuskitoivelle, ja tulen kyselemään itselleni hevosia. Ajan mielelläni jokaista hevosta, jota kerkeän ja voin. Itselläni ei ole niin montaa juoksevaa hevosta, että välttämättä pääsisin omilla hevosillani kilpailemaan.

Tämän vuoksi Soininen ei voi treenata 29.6. Jyväskylässä starttaaviin kilpailuihin sen erikoisemmin.

– Vielä en ole asettanut itselleni minkäänlaisia paineita tai tavoitteita, vaan haluan vain nauttia tästä mahtavasta kokemuksesta.

Vaikka Soininen nauttii harrastuksestaan, ei hän usko sen tarjoavan hänelle tulevaisuudessa ammattia.

– Jos tästä haluaisi ammatin, itsensä pitäisi lyödä markkinoille kovasti läpi.

Soinisen mukaan Suomesta löytyy yhä paljon raviharrastajia, vaikka etenkin nuorten harrastajien määrät ovat tipahtaneet.

– Syntyvien varsojen määrät ovat laskeneet, eikä ravihevosia ole startissa enää yhtä paljon kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Suomessa on kuitenkin yli 350 ravipäivää, joten harrastajia löytyy vielä.

Hyviä raviratoja ja kilpailuja löytyy usein läheltä.

– Kilpailuja etsiessä täytyy ensin katsoa, missä on hyviä sarjoja, ja milloin kilpailut pidetään. Kilpailuissa mitataan eniten hevosten tekemää työtä - joissakin voidaan painottaa hevosen räjähtävyyttä, toisissa kestävyyttä.

Kilpailemisen ja hevosharrastamisen ohella Soininen käy tällä hetkellä lukion viimeistä vuotta. Jyväskylässä syntynyt, mutta Pyhäjärvellä suurimman osan elämästään asunut, Soininen muutti viime vuonna Haapajärvelle.

– Jos hyvä tuuri käy, lähden lukion jälkeen opiskelemaan eläinlääketieteelliseen.

Soininen pitää tulevaisuutta eläinten parissa itselleen tärkeänä.

– Olen ollut eläinten kanssa tekemisissä pienestä asti, ja haluan tehdä sitä jatkossakin.

#