torstai 25.2.2021 | 10:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ppky Selänne aloittaa väestön joukkorokotukset – Ensimmäinen joukkorokotusten kohderyhmä on yli 80-vuotiaat ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat, yli 65-vuotiaat ikääntyneet ja omaishoitajat.

Satu Kangas-Viljamäki
To 18.2.2021 klo 09:46

Koronarokotukset käynnistyivät Selänteen alueella tammikuun alkupuolella. Ensin rokotettiin kriittistä henkilökuntaa, sitten ikäihmisten tehostetun palveluasumisen asiakkaita. Nyt olemme päässeet siihen pisteeseen, että Ppky Selänne aloittaa väestön joukkorokotukset helmikuun lopulla.

– Viime viikolla aloitimme kotihoidon asiakkaiden rokotukset. Niiden eteneminen riippuu siitä, miten paljon saamme sairaanhoitopiiriltä rokotteita alueellemme, terveys- ja vanhuspalvelujen hoitotyön johtaja Tarja Vaitiniemi kertoo.

– Olemme kartoittaneet henkilökuntaa, jotka osallistuvat massarokotuksiin. Samalla olemme suunnitelleet rokotuspaikkoja ja niissä tehtäviä järjestelyitä turvallisen rokotustapahtuman varmistamiseksi. Rokotteet annetaan terveyskeskuksissa, joten rokotukseen tulijan on seurattava tarkoin opasteita ja maskin käyttö rokotustilanteessa on välttämätöntä, hän jatkaa.

Selänteen alueella joka paikkakunnalle suunnitellaan oma rokotuspiste. Rokotukset järjestestetään ajanvarauksella, ja aikoja annetaan siten, että turvaväleistä pystytään huolehtimaan.

– Tärkeää on, että pystymme järjestämään asiakkaillemme tarvittavan seurannan rokotuksen jälkeen. Rokotuksen jälkeinen seuranta-aika rokotuspaikalla on 15 minuuttia. Rokotukselle ei saa tulla sairaana.

Ensimmäinen joukkorokotusten kohderyhmä on yli 80-vuotiaat ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat, yli 65-vuotiaat ikääntyneet ja omaishoitajat.

Samanaikaisesti alkaa niiden, alle 70-vuotiaiden rokottaminen, joilla on muuta väestöä suurempi riski saada vakava koronavirustauti. THL on jakanut taustasairaudet kahteen ryhmään, vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet sekä vakavalle koronavirustaudille altistavat sairaudet.

– Kahta rokotuslinjaa viedään eteenpäin sen vuoksi, että kaikki rokotteet eivät käy kaikille ikäryhmille. Ilmoitamme aina erikseen, milloin siirrymme seuraavaan rokotettavaan ryhmään, Ppky Selänteen terveys- ja vanhuspalvelujen johtaja Hannele Koski selventää.

Ensin rokotetaan vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet, joihin lasketaan kuuluvan elinsiirto tai kantasolusiirtopotilaat, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes sekä Downin oireyhtymä (aikuiset).

Ensimmäisen ryhmä jälkeen on vuorossa vakavalle koronavirustaudille altistavat sairaudet, joihin lasketaan jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti), hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila, immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen, vaikea krooninen maksasairaus, tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta, uniapnea, psykoosisairaus sekä sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40).

Lisätietoja sairauksista löytyy thl:n sivuilta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronavirusrokotteet-eli-covid-19-rokotteet-ohjeita-ammattilaisille/vakavalle-koronavirustaudille-alttiiden-rokotusjarjestys

Alkuvaiheessa rokotusaikoja on saatavilla vähän, johtuen koronarokotteiden saatavuudesta, eikä puhelinajanvaraus ole auki silloin, kun aikoja ei ole annettavana. Ajanvaraus koskee vain ensimmäistä rokoteannosta ja tehosterokotus annetaan 12 viikon päästä.

70-vuotta täyttäneiden rokotukset aloitetaan, kun yli 80-vuotiaiden rokotukset on saatu päätökseen.

Selänteen alueelta rokotusrekisteriin oli viikolla 6 vastaanotettu 686 rokotusilmoitusta.

Koronavirus-rokotukset Kärsämäellä

Kärsämäeltä rokotusrekisteriin oli viikolla 6 vastaanotettu 132 ilmoitusta. Kärsämäellä on rokotettu kohorttihenkilökunta tehosteineen sekä Esperin hoivan henkilökunta, joista osa on saanut myös 2. tehosteen sekä hoivan asukkaat kertaalleen.

Osalle hoivan henkilökunnasta sekä asukkaista 2. tehoste annetaan viikolla 15. Tähän mennessä käytetty rokote on ollut Pfizer-BioNTech rokote.

Kärsämäellä edetään THL:n rokotusohjelman mukaisesti eli seuraavina rokotteen ovat saamassa ikäihmiset, yli 80-vuotiaat, mukaan lukien samassa taloudessa asuvat ikääntyneet ja omaishoitajat, joilla on sopimus kunnan kanssa.

Kärsämäelle ollaan avaamassa Teleq takaisinsoittojärjestelmään uuden valikon koronarokotuskyselyjä sekä koronarokotusajanvarausta varten. Kuntalaisten täytyy seurata tarkasti Teleq takaisinsoittojärjestelmän antamia ohjeita, jotta teitä palvellaan sitten kyseisessä asiassa.

Paikan päälle ei kannata lähteä kyselemään rokotteen saamista alueen vallitsevan tilanteen vuoksi vaikkakin Kärsämäellä tilanne on ollut toistaiseksi rauhallinen. Rokotusaika varataan soittamalla.

Rokotejärjestyksestyksestä tiedotetaan erikseen, myös THL:n tiedotteita seuraamalla pysyy ajantasalla.

Huomioitavaa

Tule rokotukseen vain terveenä ja varatulle ajalle

Käytä kasvomaskia ja desinfioi kädet saapuessa ja poistuessa

Säilytä turvavälit (2 m) muihin odottaessasi

Ota mukaan Kela-kortti ja ota se esille odottaessasi

Pukeudu siten, että olkavartesi paljastuu helposti

Varaudu jäämään rokotuspisteelle 15 minuutin ajaksi rokottamisen jälkeen

#