tiistai 22.9.2020 | 05:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Pauli Kinnarinen kolumnissaan: Mennyttä ja tulevaa

La 8.8.2020 klo 10:00

Joskus ihmetellään sitä, että mitä hyötyä on historian tutkimisesta ja yleensä vanhojen tapahtumien ja asioiden penkomisesta? Mitä se meille kuuluu, ja mitä hyötyä siitä on, jo aikoja sitten kuolleiden henkilöiden sanomisilla taikka teoilla meille nykyistä aikaa eläville ihmisille? Historiaa tutkiva ja siihen perehtynyt ihminen on huomattavasti paremmassa asemassa yrittäessään ymmärtää oman aikansa ilmiöitä ja ajatuksia, koska hän tietää, että kansakuntien ja yksittäisten ihmisten elämäntiellä kulloinenkin olotila on pitkän kehityksen tulos. Käytännöllistä oppia menneisyydestä hakenut ymmärtää tulevaisuutta. Oppia löytyy enemmän kuin on osannut edes ajatella. Historian tutkimus opettaa erittelemään syyn- ja seurauksenlain avulla asioita ja tapahtumien kulkuja. Olemaan nöyrä ja ajattelemaan omilla aivoilla, joka on pääasia. Äänet menneisyydestä, ovat kuva tulevaisuudesta. Jos et tunne mennyttä, et ymmärrä nykyisyyttä ja et tunne tulevaisuutta.

Niin kuin olemme huomanneet, on nyt elettävä, tämäkin aikakausi levotonta aikaa. Tuntuu siltä, että kansakunnat ja me yksittäiset ihmiset etsimme jotakin tietämättä edes sitä, mihin me pyrimme. Jotenkin vaikuttaa siltä, että edes jotenkin saavutettu vakaus on maailmanmenosta hävinnyt. Emme oikeastaan tiedä mitä olisi tehtävä. Mitä polkua pitäisi seurata ja ketä pitäisi uskoa? Suomen kohtalosta voi tehdä sen tärkeän huomion, että jo muinaisista ajoista lähtien ovat tapahtumat Suomen maa-alueella kiinnostaneet vieraita valtioita valtapoliittisista syistä, saaden ne joskus puuttumaan kehityksen kulkuun Suomessa. Maamme tuhatvuotisesta historiasta tiedämme, että niin ruotsalaiset kuin venäläiset ja saksalaiset hyökätessään Suomen alueelle ovat tavoitelleet itselleen valtapoliittisia etuja, ja he ovat olleet valmiita hyvinkin suuriin uhrauksiin tarkoitusperiensä saavuttamisessa. Meidänkin aikana puhutaan ikuisesta rauhantilasta ja kansojen välisten ristiriitojen ratkaisemisesta rauhanomaisesti. Näitä pyrkimyksiä varten ja käytännössä toteuttamaan perustettiin aikanaan Kansainliitto ja toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat (YK) Kansainliitto ei kyennyt estämään sotia, eikä nykymuotoinen YK ole mikään rauhan tae.

Suomen kansan eletty menneisyys on ollut taistelua omistusoikeudesta tähän maahan, ja aina silloin kun olisimme apua tarvinneet, meitä ei ole kukaan pyyteettömästi auttanut. Omalla sisullaan ja voimallaan ovat suomalaiset lunastaneet oikeuden elää tässä maassa. Apua voimme hädän hetkellä pyytää, mutta sitä saamme vain, jos se on jonkin suurvallan todellisten valtapoliittisten etujen mukaista, ei meidän itsemme tähden. Huolimatta siitä vaikka kuulumme Euroopan Unioniin, valtarakenteeseen ja vaikka kuuluisimme jäsenenä Natoon. Syytä on muistaa aina eräs perustotuus: tehdyt sopimukset ovat vain paperinpalasia välittömästi sen jälkeen, kun ne eivät enää palvele vahvemman osapuolen perimmäisiä etuja. Erinäiset tapahtumat Suomen kansan menneisyydessä viitoittavat tietä tulevaisuuteen. Sieltä opimme, että omiin voimiin on luotettava ja yhteistyökykyä ja halua ja luovuutta ja päättäväisyyttä pitää olla, muuten emme selviä muuttuvissa olosuhteissa.

Sodankäynti on ollut kautta historian kansojen kamppailua vaikutusvallasta ja paremmista elinmahdollisuuksista ja – ehdoista. Se on kuin luonnonlaki sopeutumiskykyisimmän ja voimakkaamman oikeudesta elää ja kehittyä, joten heikompien on ollut voimien uupuessa pakko väistyä ja kuolla pois. Tämän luonnonlain täyttyessä ovat kokonaiset heimot ja kansat kadonneet ja uudet asukkaat ovat tulleet tilalle. Tuskinpa ihmiskunta on tässä suhteessa muuttunut miksikään. Realistiseen maailman menoon joudumme toimemme sopeuttamaan, ja todellisuuden maailmassa me suomalaisetkin joudumme etumme valvomaan, halusimmepa sitä tai emme.

Kirjoittaja on haapajärvinen historiaharrastaja

#