tiistai 7.7.2020 | 09:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

19 päivää, 425 kilometriä ja miljoonia askeleita – Seikkailunhaluinen Jenni Hilliaho käveli Reisjärveltä Helsinkiin

Emilia Tiitto
La 27.6.2020 klo 10:00

Reisjärvi

Lauantaiaamuna 30.5. reisjärvinen Jenni Hilliaho otti rinkkansa ja lähti kohti Helsinkiä, jonne hän saapui vajaa kolme viikkoa myöhemmin, 17. kesäkuuta. Matkustusmuoto ei ollut 425 kilometrin matkalle kaikista tyypillisin, sillä Hilliaho taittoi matkansa kävellen.

Aikaisemmin Hilliaho on kulkenut 250 ja 350 kilometrin mittaisia pätkiä pyhiinvaellusreitillä Espanjassa, mutta tänä keväänä hänellä oli haave käydä kävelemässä koko 800 kilometrin Pyhän Jaakobin tie. Lennot jouduttiin kuitenkin perumaan koronatilanteen takia.

– Harmittelin asiaa, mihin yksi kaverini Helsingistä totesi, että voisinhan minä kävellä Suomessakin, mikset kävelisi tänne meille.

Idean saatuaan Hilliaho ryhtyi tuumasta toimeen.

– Katsoin Google Mapsista reitin, joka kulki kotoani Reisjärveltä Helsingin Suutarilaan muun muassa Kivijärven, Kannonkosken ja Jämsän kautta. Ajattelin 25-30 kilometrin olevan hyvä päivätavoite, ja laskeskelin, että pääsisin parin päivän välein kauppaan.

Yönsä Hilliaho aikoi nukkua riippumatossa, mutta toisin kävi.

– Ihmiset olivat todella avuliaita ja hakivat minut reitiltä yöksi koteihinsa ja mökkeihinsä. Tutuilla ja tuntemattomilla yöpyminen oli täydellinen vastapaino yksin kävelemiselle.

Hilliaho myöntää, että välillä matka taittui hitaasti. Hänen jalkoihinsa tuli paljon kipeitä rakkoja, mikä sai vaeltajan turhautumaan.

– Jouduin pitämään kolme välipäivää Padasjoen lähellä, sillä rakot näyttivät tulehtumisen merkkejä.

Matkansa ratoksi Hilliaho kuunteli äänikirjoja ja podcasteja sekä soitteli kavereilleen videopuheluita.

– Kävellessä tuli kelattua koronakevättä. Loppujen lopuksi olin aika paljon omien ajatusteni kanssa, Hilliaho kertoo.

Eniten Hilliahoa matkan varrella yllätti se, kuinka auttamishaluisia ihmiset olivat. Reissuja varten tehty Instagram-tili täyttyi uusista seuraajista ja viesteistä.

– Monet tarjosivat majapaikkaa tai toivat tien varrelle vettä ja jäätelöä. Myös reisjärviset liikkeet halusivat antaa oman tukensa, ja sain esimerkiksi kaupoista pähkinöitä ja apteekista rakkolaastareita ja hyttyskarkotetta matkaa varten, Hilliaho hämmästelee.

Hilliahon vaatteista, nukkumistarpeista, hyttysverkoista ja vesipulloista täyttynyt 20 kiloa painava rinkka hidasti matkan tekoa. Ihmiset olivat kuitenkin valmiita auttamaan myös sen kanssa.

– Jos olin yötä jossakin paikassa, usein ihmiset tarjoutuivat tuomaan rinkan minulle myöhemmin, jotta saisin kävellä vähän aikaa ilman sitä. Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta; en olisi yksin tähän pystynyt, vaikka yksin kävelinkin.

Kun määränpää alkoi lähestyä, helpotus täytti Hilliahon.

– Viimeisen päivän kävelin todella kovaa. En voinut uskoa, että tein sen. Itsensä voittaminen oli erittäin palkitsevaa.

Perillä Suutarilassa Hilliahon ystävät olivat häntä portilla vastassa. Ensimmäisenä korkattiin Pepsi Max ja sitten lähdettiin uimaan. Myöhemmin Hilliaholle pidettiin perille pääsy -juhlat puutarhassa.

– Jos kysytään, tekisinkö saman uudestaan, vastaisin että en. Matka oli henkisesti rankka, sillä itseään piti psyykata koko ajan jatkamaan. Matkaan kannatti lähteä, mutta hetkeen en tee vastaavaa.

Silti seikkailunhaluinen Hilliaho haaveilee kävelevänsä joskus Espanjan 800 kilometrin reitin.

– Elän seikkailuista, mutta olen sanonut kavereilleni, että jos vielä haaveilen vastaavasta, heidän täytyy käskeä minua lopettamaan, Hilliaho naurahtaa.

#