torstai 17.10.2019 | 04:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Rankkasateet aiheuttivat häiriöitä viemäreiden vetämiseen Reisjärvelle

Satu Kangas-Viljamäki Selänne
Ke 2.10.2019 klo 12:34 [päivitetty ke 12:46]

Reisjärven tekninen toimi tiedottaa sosiaalisessa mediassa, että tiistain rankkasateet ja keskiviikkona edelleen jatkunut sade ovat aiheuttaneet runsaasti vuotovesiä viemäriverkostoon.

Vuotovesien aiheuttaman kuormituksen takia Reisjärven jätevedenpuhdistamolla on jouduttu tekemään ohituksia tiistai-illasta, kello 20 lähtien.

– Ohitus jatkunee ainakin keskiviikon, mutta sen tarkempaa arviota sen kestosta ei tässä vaiheessa voi antaa, Reisjärven tekninen johtaja Sami Puputti kertoo.

Ojiin on kertynyt vettä tukkeutuneiden rumpujen vuoksi, ja kertynyt vesi on kulkeutunut kaivojen kautta viemäriverkostoon. Vuotovesimääriä on pyritty saamaan hallintaan pumppaamalla sadevesiä pois tukkeutuneista ojista tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sekä keskiviikkoaamun aikana.

Viemäriverkoston ja laitoksen kapasiteetin ylittyminen voi näkyä asiakastalouksissa heikompana viemäreiden vetämisenä.

– Tilanne ei aiheuta juomaveteen ongelmia, Puputti sanoo.

#