tiistai 17.9.2019 | 04:23
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jarkko Leppälä veistää puun sisällä piileskelevät karhut ja kotkat esiin

Satu Kangas-Viljamäki Selänne
Pe 6.9.2019 klo 13:00

Siinä se istua pököttää, moottorisahalla veistetty maakotka eli Aquila chrysaetos. Komeakin mokoma, vaikka viimeistely on vielä hieman kesken.

– Moottorisahan jälkeen viimeisten teokseni hiomakoneella, sitten poltan niiden pinnan pienellä kaasupolttimella. Sen pitäisi hidastaa veistoksen lahoamista, reisjärvinen maakotkan tekijä Jarkko Leppälä kertoo.

Kun teoksen pinta poltetaan, se täytyy myös siistiä teräsharjalla.

– Sitten suojaan sen joko terassiöljyllä tai terva-tärpättiseoksella. Itse teen suojauksen vain kerran, mutta neuvon työn ostajaa toistamaan käsittelyn vielä vähintään kahdesti, ja sitten kerran vuoteen. Jos puu tuntuu imevän suoja-ainetta enemmänkin, niin sitä ei kannata säästellä. Se pidentää teoksen ikää. Sitten teos ”huputetaan”, mikä hidastaa sen kuivumista ja ehkäisee puun halkeamista.

Teoksen ikää pidentää myös se, ettei se ole suorassa kosketuksessa maahan, vaan se seisoo pihalla esimerkiksi terassilla tai kivien päällä.

– Siten ilma pääsee kiertämään niiden altakin.

Leppälä aloitti moottorisahalla veistämisen muutama vuosi sitten.

– Olen koulutukseltani metsuri, ja vaikka olen nykyään muualla kokopäivätöissä, teen sivutoimisena yrittäjänä pihapuiden kaatoa ja tonttien puhdistamista. Olin ystävälläni pihapuun kaadossa, kun sain idean kokeilla karhun tekemistä ja siitä se sitten lähti.

Nyt Leppälä tekee puuveistoksia tilausten mukaan.

– Yhden karhun tai kotkan tekemiseen menee noin kolme iltaa. Uudessa hahmossa menee tietenkin hieman pidempään.

Leppälä on tehnyt moottorisahataidetta vasta niin vähän aikaa, ettei hänellä ole vankkaa mielipidettä veistoon parhaiten soveltuvasta puusta.

– Olen tehnyt veistoksia kuusesta ja männystä. Pihtakuusi on ehkä tähän mennessä paras, vaikka se onkin kova veistää. Halkeamisura tekeminen ehkäisee myös teoksen halkeamista kuivuessaan.

Moottorisahaveistossa käytetään tavallisten sahojen lisäksi tietynlaista carver-terää eri veistolaikkaa, jonka kärki on huomattavasti tavallista sahaa kapeampi ja sirompi.

– Niitä ei vain tahdo löytää Suomesta. Jouduin tilaamaan omani Saksasta.

#