sunnuntai 25.8.2019 | 06:38
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Sinivalkoisen auton vänkäri kertoo tapauksesta, kun poliisi joutui traktorin rattiin

Selänne+
Pe 8.2.2019 klo 08:17

Jos ei mitään muuta ole oppinut tässä vuosien saatossa poliisin hommassa, niin ainakin sen, että poliisitöissä saattaa tulla eteen erikoisia tilanteita, joissa siviilissä ja vapaa-aikana opitut asiat ovat hyvinkin tarpeen. Tämä tositarina on hyvä esimerkki siitä.

Partio tässä taannoin teki valvontaa iltapäivän alussa ajaen erään pitäjän keskustan laitamilla olevaa metsäautotietä ja yhytti tältä tieltä ajamasta traktorilla paikallisen vanhemman miehen. Miehen kulkupeli muuten ihan asiallinen, mutta takana olevassa perälevyssä oli kiinnitettynä polkupyörä, joka ensisilmäyksellä ihmetytti partiota.

Kun asiaa selvitettiin rupesi kuvio aukenemaan myös partiolle. Mies, yksin asuva jo keski-iän ohittanut, oli hieman ”pätkässä” puhalluskokeen näyttäessä yli puolen promillen. Sen lisäksi hänellä ei ollut ajokorttia.

Kuvio oli ollut lyhytikäisyydessään sellainen, että sivukylällä asusteleva mies oli kuvan osoittaman virityksen kanssa ajellut sivu- ja metsäautoteitä taajaman reunalle. Sen jälkeen hän oli epäilemänsä päihtymyksen ja kortittomuuden takia pysäköinyt traktorin ja ottanut käyttöönsä takalevyyn kiinnitetyn pyörän ja ajellut ”muina miehinä” kylille asioille täydentämään ruoka- ja juomapuolta. Sen jälkeen takaisin traktorin luo, pyörä takaisin kiinni takalevyyn ja menoksi kohti kotitulen lämpöä.

Yllätys kuitenkin oli se, että lain suuri koura pysäytti laittoman toiminnan syrjäisellä metsäautotiellä ja laittoi ajolle stopin.

Viitaten tuossa alussa mainittujen siviilissä opittujen taitojen tarpeeseen poliisin työssä, hyppäsi partiossa oleva maatalon kasvatti sujuvasti traktorin puikkoihin ja ajoi kuskin pyynnöstä traktorin kotipihaan talteen pois ”termiittien” ulottuvilta.

Asia käsitellään myöhemmin käräjillä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Kuten niin usein teki poliisi näkymätöntä viranomaisyhteistyötä oman sarkansa ohessa ja asiakkaan kanssa keskusteltuaan oli yhteydessä paikalliseen sosiaaliviranomaiseen, jotta epäillyn elinoloja saataisiin parannettua ja samalla ennalta estettyä tulevia ongelmia elämänhallinnan ja lain kanssa.

Sinivalkoisen auton vänkäri

#